Kainuun Sanomat 27.3.11
MERILOHEN PALUU KAINUUSEEN
Oulujoki oli vapaana virratessaan merilohen kutujoki. Lajin nousu kutujokeensa loppui Merikosken padon valmistuttua vuonna 1947. Lohet tunnetusti palaavat merellisen syönnösvaiheen jälkeen synnyinjokeensa kutemaan. Näin ollen oli arvokasta säilyttää Oulujoen lohikantaa tarhakantana. Sitä on erään arvion mukaan yhdessä lajin tarhakannoista jäljellä korkeintaan 15 prosenttia.
Oulujoen varren kunnat ja kainuulaiset ovat asettaneet määrätietoiseksi tavoitteekseen merilohen palauttamisen valuma-alueen vesistöihin. Paluu edellyttää monen yksityiskohdan osumista toimivaksi kokonaisuudeksi.
Paluun perusedellytys on, että lajille tyypillinen merellinen syönnösvaellus voi häiriöttä toteutua. Peruskaavan mukaan Perämeren pohjoisosasta liikkeelle lähteneet smoltit tekevät Itämeren eteläosaan ulottuvan saalistuskeikan, jonka aikana ne kasvavat jopa parikymmenkiloisiksi merilohiksi.
Syönnösvaellus voi olla ongelmallinen ainakin kahdella tavalla. Lohi sijoittuu ravintoketjussa ja -verkossa sen huipulle. Tämä merkitsee rasvaisella kalalla altistumista rasvaliukoisille ympäristömyrkyille, kuten dioksiineille ja furaaneille. Niiden esiintymisen vuoksi rasvaisille kaloille on asetettu syöntirajoituksiakin. Nämä myrkyt voivat alentaa merilohen lisääntymistulosta.
Myrkkyvaikutuksia ajankohtaisempi ongelma on merilohien liikapyynti Itämeren pääaltaan eteläosissa. Kun ajoverkkokalastus vahingollisena pyyntimuotona kiellettiin vuoden 2008 alusta lukien, etelän kalastajat siirtyivät ajosiimakalastukseen. Tällainen pyyntiponnistus 30-kertaistui lyhyessä ajassa. Tornion- ja Simojokeen nouseva lohimäärä puolittui vuodessa.
Merilohen kalastus on kiintiöity. Kiintiöinti ei koske meritaimenta. Mm. Puolassa laittomasti pyydetyt merilohet myydäänkin toreilla taimenina. Ostajat ja viranomaiset eivät joko pysty tai halua määrittää lajeja oikein.
Ensimmäinen vaikea tehtävä on saada merilohen meripyynti laillisiin uomiin. Täytyy olla varmuus kohtuullisen määrän merilohia palaamisesta synnyinjokeensa tai terminaalialueelle, johon ne on smoltteina istutettu. Nyt (2011) palaajia on aivan liian vähän.
Kun palaajia on riittävästi, voidaan ryhtyä luomaan uutta Oulujoen merilohikantaa. Tähän on ainakin kaksi periaatteellisesti toisistaan poikkeavaa lähtökohtaoletusta. Ensinnäkin voidaan lähteä lisäämään sitä ”sekakantaa”, joka nyt saapuu syönnösvaellukseltaan Oulujoen suulle ja mahdollisesti käyttää Merikosken padon ohittavaa kalatietä. Sen yläpuolella Montan patoon pysähtyneet nousukalat voidaan pyydystää ja siirtää padon yläpuolelle.
Toisena vaihtoehtona on esitetty, että uuden kannan luomisessa käytettäisiin esimerkiksi nyt Simojokeen kutemaan nousevaa merilohikantaa. Oulujoen veteen leimautuneina ne palaisivat tähän jokiveteen eikä Simojokeen. Simojoen kantavaihtoehdossa olisi se hyvä puoli, että lisäysmateriaalia voitaisiin saada Simojokeen nousevista yksilöistä.
Tämän vuoden huhtikuussa valmistuu pitkän ja perusteellisen valmistelun tuloksena Oulujoen kalatiesuunnitelma. Se käsittää myös rakenteelliset kalatieratkaisut. Monttaan on suunniteltu luonnonmukainen kalatie, Pälliin, Utaseen ja Nuojualle pystyrakokalatie sekä Pyhäkoskelle ja Jylhämään pystyrakokalatien ja kalahissin yhdistelmä.
Suunnitelmalle antaa lisäuskottavuutta se, että vaiheistuksessa edetään siten, että edellisen padon ohituksesta saadut kokemukset otetaan huomioon seuraavan osan käytännön toteutuksessa. Toimimattomat rakenteet pysäyttäisivät hankkeen sen vaatimien parannusten ajaksi. Kulttuurista uskottavuutta lisää puolestaan se, että voimalaitokset suunnitelleen arkkitehdin Aarne Ervin aikaansaannoksille annetaan tässä yhteydessä niille kuuluva arvo.
Ensimmäisessä vaiheessa Monttaan rakennetaan kalatien ohella kalojen kiinniottolaitteet. Näin ylisiirtoja voidaan toteuttaa alusta lähtien.
Kalatiet tarvitsevat luonnollisesti vettä, joka on padotussa joessa rahanarvoista hyödykettä. Fortum on ilmoittanut olevansa hankkeessa mukana. Kalateissä perusvirtaama on 0,5 – 0,8 m³/s. Kalojen houkuttelemiseksi ”oikealle tielle” ja kalatien toimivuuden varmistamiseksi sellaisen sisäänkäynnin yhteyteen pumpataan erikseen lisävettä 1,2 – 1,6 m³/s.
Oulujoen valuma-alueella on sen vesistöön kuuluvia potentiaalisia poikastuotantoalueita noin 100 hehtaaria. Aiemmin niitä oli 600 ha. Niiden tilan tarkkaan kartoittamiseen ja mahdolliseen ennallistamiseen on tarkoitus ryhtyä ensi tilassa.
Oulujokea merkittävämmiksi arvioituja vastaavia rakennettuja vesistöalueita ovat Kemijoki ja Iijoki, joissa on käynnissä ennallistamistoimet. Niistä huolimatta Oulujoen kuntien ja maakunnan liittojen päättäväisyyttä pidetään sen vahvuustekijänä. Hankkeessa pitää varautua ainakin 15 miljoonan euron kustannuksiin parin vuosikymmenen aikana. Keskeisiksi rahoittajiksi on kaavailtu julkisia toimijoita, kuten Euroopan unionia ja Suomen valtiota. Lisäysperiaate ja kuntien oma tahtotila tuovat kunnat mukaan investointi- ja ylläpitorahoituskuvioihin.
Kainuulaisten urheilukalastajien innostus on mukaansa tempaavaa.
Erkki Pulliainen