Kajaanin kaupungin toisen asteen oppilaitoksissa – Kainuun ammattiopistolla sekä Kajaanin
lukiossa – on edeltävät pari vuotta toiminut yhteisöohjaajia opiskelijoiden tukihenkilöinä.

Yhteisöohjaajien työ on ollut tuloksellista ja se on muotoutunut toimivaksi kokonaisuudeksi:
työssä on selkeät tehtävät, rytmi ja vaikuttavuus.

Työn keskeisin sisältö on opiskelijoiden yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin edistäminen
ja vahvistaminen. Tämä on tapahtunut muun muassa kohtaamiskahviloiden,
yhteisöllisten tapahtumien, opiskelijakunnan toiminnan tukemisen, tutor-toiminnan
ohjaamisen, liikuntapäivien suunnittelun ja toteuttamisen, kuukautistuotteiden jakelun
ja aktiivisen läsnäolon sekä keskustelun kautta. Käytännöt ja yhteisöohjaajien käytännön työ
on jonkin verran vaihdelleet eri kampusten kesken.

Vuorikadun kampuksen osalta työn vaikuttavuus on osoitettu esimerkiksi lukiolla tehdyissä
tulo- ja lähtökyselyissä, joissa yhteisöohjaajan työn aikana opiskelijoiden arviot viihtymisestä
koulussa ja kokemuksesta kuulumisesta kouluyhteisöön ovat kasvaneet merkittävästi.
Myös kouluterveyskyselyjen tulokset osoittavat yhteisöohjaajan tarpeen: lasten ja nuorten
mielenterveyttä mittaavat indikaattorit osoittavat edelleen tarpeen turvallisille aikuisille
kouluarjessa, sillä kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta kärsii noin 20–40
prosenttia yläkoulu- ja lukioikäisistä nuorista, ja lukiossa opiskelevista tytöistä sosiaalisesta
ahdistuneisuudesta jopa 60 prosenttia. Ahdistuneisuusilmiön on kouluterveyskyselyissä
todettu olevan valtakunnallinen.

Tiedetään, että erityisesti nuoruusiässä yhteisön tunneilmapiiri vaikuttaa kognitiiviseen
suoriutumiseen, siis suoraan oppimiseen. Kajaanilla ei ole varaa heikentää nuorten
voimavaroja ja viihtyvyyttä, jos haluamme säilyttää kaupungin veto- ja pitovoiman, sen
vahvistamisesta puhumattakaan.

Nuoret ovat myös itse tuoneet esille erittäin myönteisen kokemuksensa yhteisöohjaajasta ja
hänen työnsä tarpeellisuudestaan. Nykyisen rahoituksen tullessa päätökseensä Kajaanin
nuorisovaltuusto on valmistellut aloitteen yhteisöohjaajan työn jatkamiseksi. Myös Kajaanin
lukion opiskelijakunta otti kantaa yhteisöohjaajan työn jatkumisen puolesta
mielipidekirjoituksessa, joka julkaistiin syksyllä 2025 Koti-Kajaanissa.

Kajaanin kaupungin nykyisessä strategiassa yhtenä teemana on Lasten ja nuorten kaupunki.
Teeman mukaan Kajaanissa edistetään lasten ja nuorten turvallisuutta sekä yhteisöllisyyttä.
Nuorilla pitäisi teeman mukaan olla Kajaanissa mielekästä tekemistä sekä lapsilla ja nuorilla
pitäisi olla hyvä kasvaa Kajaanissa. Toistaiseksi esimerkiksi Kajaanin lukio on kuitenkin
rahoituksen osalta tullut toimeen täysin ilman Kajaanin kaupungin osuutta – toisin kuin
suurimmassa osassa Suomen kuntia, joissa kunnat osallistuvat lukioiden rahoitukseen.
Kajaanin lukiossa toiminta katetaan käytännössä kokonaan valtionosuuksien avulla; niin
ikään ammattiopisto tulee toimeen ilman kaupungin tukea. Yhteisöohjaajien toimien
perustaminen ja rahoituksen osoittaminen kyseisille tehtäville olisi Kajaanin kaupungilta
konkreettinen toimenpide, jolla se osoittaisi toteuttavansa strategiaansa ja seisovansa sen
arvojen takana.

Se osoittaisi myös tietoon perustuvaa ja osallistavaa päätöksentekoa, sillä toiminta on jo
monella mittarilla osoitettu tehokkaaksi ja tarpeelliseksi. Hankkeiden muodossa tehdyn
onnistuneen työn täytyy saada kaupungin tuki, jotta hankkeet eivät loppuessaan menettäisi
työnsä tuloksia. Esimerkiksi lukion henkilökunnalla ei ole lainkaan resursseja korvata
yhteisöohjaajan tekemää työtä, ja henkilökunnan keskuudessa koetaan tällä hetkellä
merkittävää huolta siitä, miten opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehditaan, jos
yhteisöohjaajan työ loppuu. Opiskelijoiden hyvinvointi vaikuttaa suoraan oppimiseen, mikä
vaikuttaa niin ikään opettajien työhön ja koko kampuksen arjen sujuvuuteen.
Ratkaisu ei voi olla se, että opettajien tehtäväksi osoitetaan yhteisöohjaajan työ, johon
opettajilla ei ole koulutusta, kokemusta eikä muitakaan resursseja. Yhteisöohjaajan toimen
keskeisimmät sisällöt tulevaisuudessa olisivat jo aiemmin mainituissa opiskelijoiden
yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Keskeistä on myös ennaltaehkäisevä
mielenterveystyö, joka edesauttaa toisen asteen oppilaitoksissa toimivien hyvinvointialueen
työntekijöiden, kuten koulupsykologin ja kuraattorin, työn onnistumista siten, että
mielenterveystyö ruuhkautuu vähemmän ja akuutteihin tarpeisiin voidaan vastata paremmin.
Lisäksi yhteisöohjaajan työ mahdollistaa Liikkuva opiskelu -toiminnan kehittämisen ja
toimimisen esimerkiksi lukiossa. Nuorten liikkumattomuuden vaikutukset ja hinta ovat
merkittävät, ja Kajaanissa Liikkuvan opiskelun toimintaan on olemassa valmiit
yhteistyöverkostot Kainuun Liikunnan kanssa. Ilman yhteisöohjaajaa toimintaa on kuitenkin
käytännössä mahdotonta saada pysyväksi ja aktiiviseksi toiminnaksi, koska muulla
henkilökunnalla ei ole resursseja toiminnan kehittämiseen ole.

Yhteisöohjaajan työn jatkuminen on rahallisesti pieni panostus, mutta vaikutuksiltaan yhtä
tehtävää suurempi. Oletettavaa on, että yhteisöohjaajan työ säästää kuluja muualla ja auttaa
oppilaitoksia toimimaan sujuvammin, tehokkaammin ja turvallisemmin.

Vihreiden valtuustoryhmä esittää, että Kajaanin toisen asteen oppilaitoksiin perustetaan
yhteisöohjaajan toimia, joihin Kajaanin kaupunki osoittaa rahoituksen budjetistaan ja näin
osallistuu nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Yhteisöohjaajien tarkoituksenmukainen
toiminta on toki tärkeä selvittää ja toimet toteuttaa järkevästi eri oppilaitoksissa.

Kajaanissa 9.12.2025
Kajaanin kaupungin Vihreä valtuustoryhmä